Annie – tukea, jolla on vaikutus
Annie auttaa ylittämään opiskelujen esteitä. Tukibotti tuo konkreettista hyötyä myös oppilaitoksille ja sen asiantuntijoille, sujuvoittaa opiskelijoiden kanssa työskentelevien arkea, tukee opettajia ja ohjaajia sekä auttaa organisaatioita tekemään tietoon perustuvia päätöksiä. Palvelumme perustuu tieteelliseen tutkimukseen.
Työkaluja ja selkeyttä henkilökunnan arkeen

Ymmärrystä opiskelijoiden haasteista
Opettajat saavat Annien avulla selkeää ja ajankohtaista tietoa opiskelijoiden hyvinvoinnista ja haasteista, joita voivat hyödyntää oman työn suunnittelussa.

Aktiivista tukemista
Annie auttaa opettajia osallistumaan opiskelijoiden tukemiseen, mikä vahvistaa opettajan roolia osana opiskelijan tukiverkostoa.

Aikaa säästävää automatisointia ja työkaluja suunnitteluun
Annien helppokäyttöinen ohjelma on opettajan apuna tuen suunnittelussa ja kohdentamisessa. Rutiinikysymykset ja tiedonkeruu tapahtuu Anniella ilman opettajan aktiivista työpanosta.
Nyt voin keskittyä oikeisiin asioihin, kun tiedän, että opiskelijoille tarjotaan apua ajallaan.
Tukea opiskelijalle aina kun hän sitä tarvitsee
Kynnys pyytää apua madaltuu
Annie tekee avun pyytämisestä yksinkertaista ja poistaa henkisiä esteitä tuen hakemisesta.
Yhteydenotto opiskelijan ehdoilla
Opiskelija voi itse valita, miten hän haluaa edetä tilanteensa kanssa.
Tietoisuus palveluista kasvaa
Annie varmistaa, että opiskelija tietää, mistä ja miten tukea saa.
Yhteisöllisyys vahvistuu
Annie luo kohtaamisia ja pitää opiskelijat opinnoissa, ja siten edistää yhteisöllisempää ja kokonaisvaltaisempaa opiskelijoiden tukemista oppilaitoksessa.
Reflektointia omaan tilanteeseen
Annie kannustaa pohtimaan omia tarpeita ja etenemistä opinnoissa, myös poikkeustilanteissa, kuten työssäoppimisen aikana.
Minun on vaikea pyytää apua. On helpompaa pyytää apua Annien kaltaiselta botilta.
Johdon resurssien optimointia ja dataa tiedolla johtamiseen
Tukiprosessit tehokkaiksi
Annie automatisoi rutiineja, mutta tarjoaa opiskelijoille tarvittaessa myös yksilöllistä tukea.
Kohdennettuja toimintoja
Kertyvä data tuo esiin organisaation haasteet ja onnistumiset, esimerkiksi tukipalvelujen kuormituksen.
Keskeyttämisten väheneminen
Ajallaan saatu tuki auttaa opiskelijoita valmistumaan tavoiteajassa ja nostaa täten valmistuvien määrää.
Taloudellinen hyöty
Jo yhden lukuvuoden laajalla käytöllä keskeytyksiä voidaan ehkäistä tai tavoiteajassa valmistuneita voi olla määrä, joka maksaa Annien takaisin

Opinnoista eroaminen laski 27% Vantaan ammattiopisto Variassa
- 3740
- Opiskelijoita
- 291
- Tuen tarjoajia
- 1 073
- Tunnistettuja tuen tarpeita
- 46 727
- Viestejä botin ja opiskelijoiden välillä
Syvempää ymmärrystä ja parempia tuloksia oppilaitoksen tukipalveluihin
Tietoa opiskelijan kokemuksista
Annie kerää palautetta tuen tarpeista ja kokemuksista, mikä mahdollistaa oppilaitokselle tuen kohdentamisen oikeaan paikkaan.
Valmiimpia opiskelijoita tapaamisiin
Annien avulla opiskelijat osaavat artikuloida tarpeensa jo ennen tapaamista.
Resurssien ohjaus ryhmätasolla
Annie auttaa tunnistamaan, missä tuen tarve on suurin, ja kohdentamaan tuen juuri sinne.
Opiskelijoiden tavoitettavuus
Opiskelijoiden keskimääräinen vastausprosentti tukiviesteihin on 60%, ja on perinteistä kontaktointia merkittävämpi.
Annie ei ole ollut vain uusi työkalu, joka auttaa meitä työssämme, vaan tärkeä osa päivittäistä työtämme.
Annien tuottama tieto auttaa meitä kehittämään palveluitamme vastaamaan opiskelijoiden tarpeita.